Näytetään tekstit, joissa on tunniste piirakka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste piirakka. Näytä kaikki tekstit

torstai 6. marraskuuta 2014

Pirtsakkaa sitruunaa pimeänhoitoon!

IMG_0346

IMG_0343

IMG_0357

IMG_0375

IMG_0359


Lumoava sitruunakaakku

Pohja: 

150g voita
4 dl vehnäjauhoja
1/2 dl tomusokeria
pienen luomusitruunan kuori
2 kananmunan keltuaista
1-2 rkl vettä

Täyte: 

1 prk ( 304ml) kondensoitua maitoa
(makeutettu maitotiiviste)
2 kananmunaa
1 dl tuoretta sitruunan mehua


Lämmitä uuni 200 asteiseksi.
Nypi huoneenlämmössä pehmennyt voi, vehnäjauhot, tomusokeri sekä sitruunan kuoriraaste. Lisää keltuaiset ja vesi, niin että taikinasta tulee kiinteä taikinapallo. Levitä taikina vuoan/vuokien ( yksi tavallinen piirakkavuoka tai 6 pientä ) pohjaan ja nostele reunoilla. Voit pistellä haarukalla hieman reikiä pohjaan ja nosta uunin alatasolle paistumaan n. 10 minuutiksi. 

Vatkaa kondensoitu maito ja kananmunat sekaisin. Lisää puristettu sitruunan mehu seokseen ohuena nauhana samalla vatkaten. 

Nosta piirakkapohjat pois uunista ja jäähdytä uuni 180 asteeseen. Jaa täyte tasaisesti pohjien päälle ja nosta piirakat takaisin uuniin. Paista n. 20 min. 

Jäähdytä piirakat sillä ne maistuavat parhaimmalta viileänä. 
Voit tarjoilla näitä vadelmien, mansikoiden tai kermavaahdon kera, niin maku on vieläkin jumalaisempi.  


IMG_0363

IMG_0345

IMG_0347


Nyt on pitkästä aikaa leivottu taas oikein sokerin kera. On nimittäin puoli vuotta seikkailtu sokeritta (välillä menestyksellä, välin vähän oikoen) ja nyt koitti kelpo hetki pimeän keskiviikkoillan kunniaksi  koko perheen voimin mennä ja hieman pölläytellä valkoista makeutta keittiön täydeltä. Tästä liki kolmevuotiaan kakkuleipomustuokiotoivomuksesta syntyi tällä kertaa sitruunainen herkkukakku, tuhti ja makea sellainen, joka ehdottomasti nostetaan tämän kokeilun jälkeen reseptiarkistojen aatelistoon. 

Tässä versiossa on taas versioitu niin montaa eri reseptiä, ettei taida enää alkuperäisten lähteelle linkkaus olla mahdollista. Pinterestin saloista sain kuitenkin taas selailla niin monen monituista herkun näköistä sitruunatorttua, että suosittelen sinne matkaamaan jo ihan kuvien aiheuttaman "vesi kielelle" -reaktion vuoksi! Hieman opittiin matkan varrella ja yritinkin tähän yllä olevaan reseptiin korjailla ensikerran huomioista aiheutuneet muutokset. Vähän on sokerin määrää ja sitruunan määriä sekä paistoaikaa koitettu korjata, maistelkaa siis tehdessä niin tulee omaan makuun täydelliset vivahteet.


Raikkautta pimeisiin iltoihin!

Rakkaudella, 

- Ani -


IMG_0361

torstai 28. elokuuta 2014

Punajuuripiirasta ja norsunluita.

IMG_9652

IMG_9656

IMG_9642

IMG_9650

IMG_9648IMG_9668

IMG_9662IMG_9664



IMG_9661

IMG_9667


Punajuuripiirakka


Pohja:

2,5dl vehnäjauhoja
2,5dl täysjyvävehnäjauhoja
1tl suolaa
100g voita
kananmuna
2tl kylmää vettä


Täyte:

3-4 punajuurta
2 punasipulia
oliiviöljyä
2tl timjamia
suolaa ja pippuria
2dl kermaa
2 kananmunaa
200g fetajuustoa tai vuohenjuustoa


Sekoita jauhot ja suola. Nypi joukkoon voi. Lisää muna ja kylmä vesi ja sekoita  taikina tasaiseksi. Kääri taikina kelmuun ja anna sen jähmettyä jääkaapissa n. 30 min. Pingota irtopohjavuoan pohjaan leivinpaperi ja levitä taikina pohjalle ja nostele vuoan reunoille n. 3cm. 


Kuori ja kuutioi punajuuret. Kiehauta punajuuria n. 10min. niin että ne ovat mukavan rapsakoita, kuitenkin haarukalla läpäistäviä. Kuori ja hienonna sipuli. Kuumenna öljy pannulla ja kuullota sipulia ja punajuuria siinä. Lisää timjami, suola ja pippuri. Levitä seos piirakkapohjan päälle. Sekoita kerma ja kananmunat keskenään ja kaada vuokaan punajuuri-sipuliseoksen päälle. Leikkaa juusto ohuiksi siivuiksi ja asettele piirakan pinnalle. 


Paista 200 asteisessa uunissa puolisen tuntia.


IMG_9676

IMG_9674


Viikonloppuna juhlittiin vanhempien nosrunluuhäitä joka siis suomennettuna tarkoittaa kolmeakymmentä vuotta naimisissa oloa. Juhlan kunniaksi pyöräytin kuvissa esiintyvän punajuuripiiraan, jota sitten syötiin yhteistuumin salaatin ja monenmoisen muun juhlaruoan kera. Paljon voisin juhlapuheen omaista tähän luritella, mutta jätetään se muihin hetkiin. Ihailevasti hattua kuitenkin nostan rakkaalle konkariparille, harvaan on nykypäivänä jääneet norsunluut.

Rakkaus on kaunista.

Samaista piirakkaa tein tässä taannoin ravintolapäivään ja kuulemani mukaan se oli osoittautunut oikeaksi hitiksi. Ravintolapäivän versio piti sisällään fetajuuston sijaan vuohenjuustoa. Tämä norsunluuhäidenvieton piiras taas oli fetajuustoin kruunattu ruokaseuran vuohenjuustonirsot huomioonottaen. Kumpikin versio osoittautui kelpo piiraaksi. Kukin valitkoon juustonsa.

Punajuurista vielä sananen, sillä nämähän ovat nyt ihan oman maan kasvatteja. Tai siis, rehellisesti sanottuna kaupungin peltopläntin kasvattejahan nämä, mutta kuitenkin, omin kätösin rakkaudella hoivattuja juurikkaita. Pienuudestaan huolimatta melkomoisen herkullisia. Kummasti siellä kasvaa sitä sun tätä ja satoa on ihan reippaastikin, ottaen huomioon hyvin heitteellejätetyn palstapläntin olosuhteet runsaiden rikkaruohojen keskellä. Sitä aina keväällä haaveilee tonkivansa multaa kesänmittaan harva se päivä, mutta niin vaan aurinko, rannat ja muut menot vievät houkutuksillaan viljelijän pois huollettavistaan. 
Mutta onneksi on syksyn sato, sitä en sentään minäkään jätä heitteille .


- Ani -



IMG_9680


torstai 14. elokuuta 2014

Vielä kerran mansikkaa.

IMG_9207

IMG_9193

IMG_9206

IMG_9174

IMG_9204

IMG_9183IMG_9170



Nytkö se jo tuli se syksy!? En tiedä olenko ainoa, jolle syksy pöllähti nurkan takaa ihan arvaamattoman vauhdikkaasi. Vastahan lojuttiin uimarannalla paahteessa ja popsittiin mansikoita, mietittiin helteen aikaansaannoksia pääkopassa ja hikoiltiin kuin pienet suihkulähteet. Nyt tekee mieli parvekkeen ovi pistää kiinni hetken tuuletuksen jälkeen, kun varpaissa tuntee kirpsakan syysilman tuulet. Aika mukavan kirpsakan, nyt jos oikein asiaa ajattelee. Pitkästä aikaa kesän jälkeen on olo, että hellettä on ollut riittävästi. Eikai muuta kun tervemenoa kesä ja tervetuloa ihana värikäs syksy puuhineen kaikkineen!

Näin nyt hieman jälkijunassa vasta ehdin jakaa teille tätä kesän herkkupiirasta, jota tehtiin muutaman viikon takaisella mökkilomallamme. Mökille mentäessä musitelin kaupassa Eevan postausta kesän helpoimmasta piirakkareseptistä, ja yritin osteskella aineita muistikuvani pohjalta. Eihän siitä ihan samanlainen tullut, mutta tuli oikein kelpo herkku ja edelleen huimaavan helppo piiras kuitenkin.
Mainittakoon nyt vielä, että piiras on sokeriton. Sokeria kaipaavat ripotelkoot sokerinsa piiraan pinnalle ennen paistoa ja nauttikoot piiraansa kevyen sokerikiilteen kera.

Jos tätä piirakkaa haluasi hieman syksyistää, voisi toki mansikat vaihtaa vaikka persikkaan, nektariiniin, aprikoosiin tai miksei vaikka luumuun.

Nyt hilpasen vetämään keuhkot täyteen raikasta syksyä tuoksuineen ja tunnelmineen!
Ihanaa syyseloa!


- Ani -



IMG_9196

torstai 29. toukokuuta 2014

Luottopiiras


IMG_3660

IMG_3665

IMG_3671

IMG_3662

Ensimmäinen reseptipostaus on nyt täällä valmistuvien ja kesälomalle kirmaavien koululaisten kunniaksi. Eilen toimittajan ja kuvaajan vieraillessa popsittiin aherruksen keskellä tätä meidän luottopiirakaksi muotoutunutta herkkua. Resepti on omasta takaa ja siinä yhdistyy meidän poppoon suosikkimarkettijuustoa, mystistä herkkumaustetta ja iki-ihanaa Kippari-Kallen voimaainetta.
Nam!


Pinaatti-kirsikkatomaattipiiras


Pohja 

100g voita
2,5dl vehnäjauhoja
1dl ohrajauhoja
1,5-2rkl vihreää pestoa
1/2dl vettä


Täyte

1 sipuli
1 valkosipulin kynsi

tuoretta pinaattia
rasiallinen kirsikka-/miniluumutomaatteja
4 kananmunaa
1prk kermaviiliä
150g mellanlagrad wästgötä - juustoa (musta)
muskottipähkinää, suolaa, pippuria

päälle esim. tuoretta timjamia


Kuulota öljyssä  suikaloituja sipuleita ja pinatteja. Mausta suolalla ja pippurilla.
Sekoita pohjan ainekset ja painele vuoan pohjalle ja muutaman sentin matkalta vuoan reunoille.
Paista pohjaa 10 min. 200 asteisessa uunissa.
Sekoita kananmunat, kermaviili, mausteet ja raastettu juusto.
Puolita tomaatit.
Nosta pinaatti-sipuliseos paistuneen pohjan päälle.
Kaada siihen päälle kermaviiliseos ja asettele tomaatit pinnalle.
Paista uunissa vielä puoli tuntia.

Tuhti piirakka on parhaimmillaan reilunkokoisen raikkaan salaattiannoksen kera nautittuna. Voit halutessasi myös ripotella yrttejä piirakan päälle. 


ps. kuvat on taidokkaan siskon käsialaa. 

IMG_3656IMG_3668


- Ani -