Punajuuripiirasta ja norsunluita.

Punajuuripiirakka

Pohja:

2,5dl vehnäjauhoja
2,5dl täysjyvävehnäjauhoja
1tl suolaa
100g voita
kananmuna
2tl kylmää vettä


Täyte:

3-4 punajuurta
2 punasipulia
oliiviöljyä
2tl timjamia
suolaa ja pippuria
2dl kermaa
2 kananmunaa
200g fetajuustoa tai vuohenjuustoa

Sekoita jauhot ja suola. Nypi joukkoon voi. Lisää muna ja kylmä vesi ja sekoita  taikina tasaiseksi. Kääri taikina kelmuun ja anna sen jähmettyä jääkaapissa n. 30 min. Pingota irtopohjavuoan pohjaan leivinpaperi ja levitä taikina pohjalle ja nostele vuoan reunoille n. 3cm. 

Kuori ja kuutioi punajuuret. Kiehauta punajuuria n. 10min. niin että ne ovat mukavan rapsakoita, kuitenkin haarukalla läpäistäviä. Kuori ja hienonna sipuli. Kuumenna öljy pannulla ja kuullota sipulia ja punajuuria siinä. Lisää timjami, suola ja pippuri. Levitä seos piirakkapohjan päälle. Sekoita kerma ja kananmunat keskenään ja kaada vuokaan punajuuri-sipuliseoksen päälle. Leikkaa juusto ohuiksi siivuiksi ja asettele piirakan pinnalle. 

Paista 200 asteisessa uunissa puolisen tuntia.

Viikonloppuna juhlittiin vanhempien nosrunluuhäitä joka siis suomennettuna tarkoittaa kolmeakymmentä vuotta naimisissa oloa. Juhlan kunniaksi pyöräytin kuvissa esiintyvän punajuuripiiraan, jota sitten syötiin yhteistuumin salaatin ja monenmoisen muun juhlaruoan kera. Paljon voisin juhlapuheen omaista tähän luritella, mutta jätetään se muihin hetkiin. Ihailevasti hattua kuitenkin nostan rakkaalle konkariparille, harvaan on nykypäivänä jääneet norsunluut.

Rakkaus on kaunista.

Samaista piirakkaa tein tässä taannoin ravintolapäivään ja kuulemani mukaan se oli osoittautunut oikeaksi hitiksi. Ravintolapäivän versio piti sisällään fetajuuston sijaan vuohenjuustoa. Tämä norsunluuhäidenvieton piiras taas oli fetajuustoin kruunattu ruokaseuran vuohenjuustonirsot huomioonottaen. Kumpikin versio osoittautui kelpo piiraaksi. Kukin valitkoon juustonsa.

Punajuurista vielä sananen, sillä nämähän ovat nyt ihan oman maan kasvatteja. Tai siis, rehellisesti sanottuna kaupungin peltopläntin kasvattejahan nämä, mutta kuitenkin, omin kätösin rakkaudella hoivattuja juurikkaita. Pienuudestaan huolimatta melkomoisen herkullisia. Kummasti siellä kasvaa sitä sun tätä ja satoa on ihan reippaastikin, ottaen huomioon hyvin heitteellejätetyn palstapläntin olosuhteet runsaiden rikkaruohojen keskellä. Sitä aina keväällä haaveilee tonkivansa multaa kesänmittaan harva se päivä, mutta niin vaan aurinko, rannat ja muut menot vievät houkutuksillaan viljelijän pois huollettavistaan. 
Mutta onneksi on syksyn sato, sitä en sentään minäkään jätä heitteille .


- Ani -