Päiväkotiin.

Ajattelin kirjoittaa hieman enemmän tästä meidän poika päiväkotiin - muutoksesta. 
Eihän tätä oikein itsekään vielä tajua, mutta jotain ajatuksia nyt tähänastisista tunnelmista.

Miedän kaksi vuotta ja kahdeksan kuukautta vanha pikkumies on nyt uusi päiväkotilainen. 
Jo kahtena aamuna on pistetty pingviini selkään ja hipsitty pihan poikki viereisen kerrostalon ryhmäperhepäikkyyn. Sijainti on mitä loistavin, ja vaikutti kyllä meidän valintaan melkoisesti. Vaikka onhan sitä tärkeämpiäkin kriteerejä päiväkotipaikkaa miettiessä. 

Alkuun stressasin kovasti että osaammeko valita oikean paikan, oikeat hoitajat täydellisine kasvatusaatteineen, ettei lapsemme mene rikki päiväkotimaailman vääränlaisessa ilmapiirissä. Tutustuin moneen ja kuuntelin herkkänä kaikkia päiväkotipuheita ja valituksia erinäisissä äitikokoontumisissa. Päästiin taas aiheen ympärille, jossa näemmä lapsi joko saa hyvän paikan tai menee täysin pilalle. Ei siis helppo päätös. 

Niinpä kun tultiin täältä nykyisestä paikasta tutustumiskerran jälkeen kotiin, paasasin miehelle monta tuntia siitä kuinka vähän nämä hoitotädit analysoivat meille kasvatustapojaan, aatteitaan, arvojaan, ideoitaan.. kaltaiselleni idealisti saarnaajalle ja kaikki varmistahan-tämä-ja-tämä-ja-tämä -paatosten jälkeen se tuntui jotenkin niin omituiselta ettei lastenkasvatusammattilainen ensikättelyssä kerro koko työfilosofiaansa ymmällään oleville vanhemmille. Miehen mielestä tietenkin kaikki oli just niinkun olla ja pitää. Ja sehän ärsytti vieläkin enemmän, miten voi olla noin piittaamaton lapsensa hoitajien kasvatusperiaatteista sun muista. En minäkään mitää mainittavanarvoista vikaa löytänyt mutta kun ne filosofiat. Jotenkin muut vaihtoehdot kuitenkin lipuivat ohi ja päädyttiin jonkin kiireen keskellä tähän lähiryhmikseen, enkä päätettyämmekään ollut vakuuttunut paikan täydellisyydestä. 

Eilen kun sitten jätin innosta puhkuvan pienen päiväkotilaisen yksin tätien huomaan, huomasin ihmeekseni olevani tyytyväinen. Tajusin, että ei minulla oikeasti ollut mitään moitittavaa muutakuin puute teoreettisesta pulinasta.  Käytännössä huomasin kuitenkin sen kaiken olevan siinä. Tuntuu että nämä tädit eivät turhia hötkyile, tietävät hommansa, ajattelevat maalaisjärjellä ja ovat kasvattaneet monia lapsia rakkaudella ja menestyksellä. Lapset olivat niin luontevasti siinä niinkuin kotonaan ja kaikki tulivat ensimmäisenäkin päivänä innosta puhkuen toiset tuttujen ja toiset tuntemattomien tätien hoitoon. Kommellukset selvitettiin fiksusti ja pelisäännöt opittiin ihan luonnostaan aina tilanteen tullen. Siellä oli hyvä ilmapiiri ja tajusin, että ei se ole mikään itsestäänselvyys. Sitä on rakennettu.

Taas kerran syttyi lamppu tuossa pääni päällä hieman jälkijunassa, syttyipä kuitenkin. 
Kaikkien ei tarvitse suoltaa tai jäsennellä maailmaa samanmoisesti kuin minä, eikä välttämättä tarvitse edes paljoa jäsennelläkkään, päiväkodin tätien ei tarvitse olla samanlaisia kun vanhemmat kotona ollakseen hyviä hoitajia edes juuri meidän lapselle, moni täti on oikein passeli oman persoonansa kanssa. Lapsenkin on hyvä kokea ja olla erilaisten aikuisten lähellä ja nähdä erilaisia tapoja ja luonteita. Tekee hyvää meille isommillekin.

Tajusin myös pitäväni paikan koosta ja pienuudesta. Tuntuu, että ei tarvita välttämättä suuria teorioita ja erityiskonsteja korjaamaan megasuuren lapsiryhmän haittapuolia kun ei ole megasuurta lapsilaumaa. Kun lapsia on sopivasti  on aikuisten homma huomattavasti helpompaa, aikaa riittää jokaiselle ja kaaos on hallittavissa. Mitä jos fiksut ja turvalliset rajat, iso sydän, turvallinen syli ja arjen puuhastelut riittää. 
Kotona sitten filosofoidaan ja pohditaan syntyjä syviä.



- Ani -