Viikkon takaisessa postauksessa kerroin teille muutoksista keittiöntasolla. Tuli myös paljastettua ettei esineralli ulottunut vaan keittiön puolelle, vaan melkeinpä kaikki huushollin tasoilla tönöttävät pääsivät osallistumaan tähän hurjan hauskaan emännän tohinaan.
Tänään kuvattaviksi pääsivät melkein kaikki olohuoneen muutoksen kokeneet, sohvapöytää ja ikkunalautaa lukuunottamatta. Niistä vieläkin myöhemmin tohdin luvata kuvamateriaalia kun valokuvaajapersoonani taas tästä intoutuu uudelleen kuvakulmista sykkimään. Kaapista nostin esille muutamat kynttilänpidikkeet, jotta täälläkin oltaisiin varautuneita pimenevien syysiltojen tunnelmointiin. Vihreää lasia oleva tuikkulyhty on viimetalven kirpputorilöytö joka kylläkin tönötti koko kesän lipaston päällä, kun eihän noin kaunista raaskinut kaappiin piilottaa. Samaisissa tunnelma-aatoksissa siirsin korkeuttaan komeilevan lampunjalan pianon päälle, asunnon pimeintä kolkkaa valaisemaan.
Oksat jatkavat rönsyilyään meidän taloudessa niinkuin emännän pulinat. Eikä niille näy loppua, oksille eikä pulinoille. Ensimmäinen oksaviritelmäkranssi on ollut meidän seinillä jo edellisen asunnon ajoilta. Taitaa sille tulla jouluna ikää jo kolme vuotta, vaikka silloin ajatus oli vain joulukranssin virkaan vihkiä. Viimetalven käpyoksat ovat nekin kesän yli säilyneet maljakossa, ja siinäpä edelleen viihdyttävät katsojaa samoin kuin lipaston päälle päätynyt muotopuoli oksakaunokainen.
Esinerakkaus on eriskummallinen rakkaus luontoaan. Se usein leimataan niin kovin pinnalliseksi, ihan omasta toimestanikin, ja silti mitä omituisimmat ja toisistaan erilaisemmat materiakimpaleet voivat tuottaa niitä mulkoilevalle suuren suurta onnea ihan tuolla tunnemaailman syvyyksissä.
- Ani -
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti