Maan mainiot korit, ja ihan ite tehty!
Tämänkertainen korijuttu pohjautuu sen verran vanhaan käsityökokeiluun, että voin takuuvarmasti puhua koko tekstin kuuluisalla kokemuksen syvällä rintaäänellä. Vaikka käsityöläisyyttäni kuuluttelenkin aina aika-ajoin, ei ole näpräämisen taito siunaantunut näihin hyppysiini. Olen oppinut luokittelemaan käsityötaitojani seuraavallanlaisesti: Osaan tehdä suurta, en pientä. Osaan tehdä soveltaen, en ohjeiden mukaisesti. Osaan tehdä nopeasti, en kärsivällisesti.
Muutama vuosi taaksepäin innostuin kokeilemaan virkkuukoukulla koukkimista sitten ala-asteen käsityötuntien. Hoksottimet raksutti kaupassa onnekseni sen verran, että ostin nakkisormille käypän virkkukoukun ja paksua kudetta. Ajattelin, että näillä on pakko saada jotakin näkyvää aikaseksi, ennen kuin ehdin puuhaani totaalisesti kyllästyä.
Ja niinhän siinä pääsi käymään. Jos en nyt ihan väärin muista, niin jo kahden päivän jälkeen omistin kaksi suurta koria. Kyllä vaan! Ja vieläpä näin upeita.
Vieläkin jaksan kummastella miten olen noin kauniisti osannut koukkia narua tuohon kerros toisensa jälkeen. Mutta eipä kai muuta voi sanoa, kun että helppo ja hermoja hellivän ripeä on tämä korikäsityö laatuaan. Suosittelen ehdottomasti! Parhaimmat säilytysvekottimet meidän huushollissa. Sopii mainiosti leluille, tumpuille ja ties mille mahdollisille. Konepesuakaan eivät pistä pahakseen.
Tänään loin uudet silmukat ja ylijäämäkerä sai vihdoin kyytiä muutaman vuoden nurkissa pyörimisen päätteeksi. Lupaan tuloksesta kuvia myöhemmin, kuvia kun tuli näistäkin kipaleista jo aivan tolkuttomasti. Olipa kuitenkin taas kerran niin mahdottoman kivaa istua sohvalla ja virkata, tähän puuhaan voisi melkein höyrähtää. Ainakin kahden vuoden välein...
Tämänkertainen korijuttu pohjautuu sen verran vanhaan käsityökokeiluun, että voin takuuvarmasti puhua koko tekstin kuuluisalla kokemuksen syvällä rintaäänellä. Vaikka käsityöläisyyttäni kuuluttelenkin aina aika-ajoin, ei ole näpräämisen taito siunaantunut näihin hyppysiini. Olen oppinut luokittelemaan käsityötaitojani seuraavallanlaisesti: Osaan tehdä suurta, en pientä. Osaan tehdä soveltaen, en ohjeiden mukaisesti. Osaan tehdä nopeasti, en kärsivällisesti.
Muutama vuosi taaksepäin innostuin kokeilemaan virkkuukoukulla koukkimista sitten ala-asteen käsityötuntien. Hoksottimet raksutti kaupassa onnekseni sen verran, että ostin nakkisormille käypän virkkukoukun ja paksua kudetta. Ajattelin, että näillä on pakko saada jotakin näkyvää aikaseksi, ennen kuin ehdin puuhaani totaalisesti kyllästyä.
Ja niinhän siinä pääsi käymään. Jos en nyt ihan väärin muista, niin jo kahden päivän jälkeen omistin kaksi suurta koria. Kyllä vaan! Ja vieläpä näin upeita.
Vieläkin jaksan kummastella miten olen noin kauniisti osannut koukkia narua tuohon kerros toisensa jälkeen. Mutta eipä kai muuta voi sanoa, kun että helppo ja hermoja hellivän ripeä on tämä korikäsityö laatuaan. Suosittelen ehdottomasti! Parhaimmat säilytysvekottimet meidän huushollissa. Sopii mainiosti leluille, tumpuille ja ties mille mahdollisille. Konepesuakaan eivät pistä pahakseen.
Tänään loin uudet silmukat ja ylijäämäkerä sai vihdoin kyytiä muutaman vuoden nurkissa pyörimisen päätteeksi. Lupaan tuloksesta kuvia myöhemmin, kuvia kun tuli näistäkin kipaleista jo aivan tolkuttomasti. Olipa kuitenkin taas kerran niin mahdottoman kivaa istua sohvalla ja virkata, tähän puuhaan voisi melkein höyrähtää. Ainakin kahden vuoden välein...
ps. sovelsin tätä ohjetta tämänpäiväisessä tekeleessä, vanhaa hyväksi todettua ohjetta en enää löytänyt nettimaailman syövereistä, mutta hyvin tälläkin selvittiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti