sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Helmi - uusia tuulia


IMG_7361

Huomenta ja oikein mukavaa sunnuntaioleilua kelle oleilua on tänään luvassa ja rattoisaa puuhapäivää niille kaikille kenelle sunnuntai on puuhakas päivä ja suunnitelmissa on kaikensorttista mukavaa aherrusta. Itse samaistun jälkimmäiseen. Tässä aamupalan ohessa kirjoittelen, jonka jälkeen sitten lampsitaankin saapasjalkaisina palstanlaidalle avaamaan palstakausi juhlallisesti maata muokkaamalla ja lähettämällä jo itsenäiseksi kasvatetut taimikullat omaa paikkaansa etsimään suureen multamaailmaan. Jes! Tätä on niiin odotettu! 

Kuten ehkä huomata saattaa, tein tässä yhtenä yönä inspiraation puhjettua hieman uudistusta blogin ilmeeseen. Työhän jäi kesken unihiekan vallattua silmät, siksipä pieni varoituksen sana tulossa olevasta jatkosäädöstä ja kaikenlaisesta viilauksesta, mutta älkää antako sen häiritä. Tässä samaisessa muutoshengessä ajattelin muuttaa vähän myös juttujen ajankohtia ja lisätä yhden herkullisen juttuketjun. Tiistai saa säilyä ennallaan sisustusjutuillaan ja muulla höpinällä jota mieleen virtaa, lauantain Helmi saanee siirtyä sunnuntaille ihan vain leppoisuuden nimissä. Pe-la on meillä tavanomaisesti melkoista hulivilinää enkä oikein osaa tekstejä ennakkoon raapustaa. Kesän kunniaksi ajattelin lisätä vielä sen herkun, eli torstain ruokapostauksen. Nyt on uudelleensyntynyt sisälläni ruokainnostus, joka on ollut jo pitkään, aivan liian pitkään, lomalla. Tätä uudestisyntymisen riemua aion nyt sitten torstain torvessa toitottaa myös teidän (toivottavasti) riemuksenne. :)

Multatouhujen perästä mennään tekemään viikon hyvätekeväisyystyö apuvoimina olemalla tapahtumassa, joka kerää varoija kristillisen päiväkodin rakennushankkeeseen. Pikkupursiprojektista voi kiinnostuneet käydä lukasemassa täältä.

Nyt saappaat jalkaan!




ps. jos on muuten juttutoiveita, niitä kuulen oikein mielellään! Saa myös kertoa mitä lisää ja mitä ei mielellään enempää. Blogin jäseneksi voi liittyä ihan sivun alalaidasta tai toki myös bloglovinin tai blogilistan kautta.


4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Jee! Täytyy vaan oppia kuvaamaan ennen kun tyrkkää himokkaasti haarukkansa tekeleeseen! ;) Ei oo välttämättä mulle se helpoin juttu!

      Poista
  2. Kivoja teemallisia postausideoita, kaikki kelpaavat! :)
    Ja tervetuloa myös mun ja siskoni blogiin vierailemaan ja vaikka vallan lukijaksi! ;)

    VastaaPoista