Näytetään tekstit, joissa on tunniste haaste. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste haaste. Näytä kaikki tekstit

perjantai 14. marraskuuta 2014

Sellerisoppaa persiljaöljyllä!

IMG_0388

IMG_0401


Villapeitto, lämmintä soppaa, valkosipulia, sitruunaa, teetä ja hunajaa! 
Täällä taistellaan täysin aseistuksin kurkkuun majouttautunutta pöpöarmeijaa vastaan. Toivon mukaan lähtee ennen kun ehtii kunnolla alkaakaan!

Eilen illalla sovelsin herkkua sellerisoppaa! Siitä tuli niin hyvää että ihan hymyilyttää. Jopa sellerinvastainen toinen puoliskokin äänesti sopan kelpoiseksi ja latki mukisematta lusikkaa toisen perään. Koko sopan kruunaa ihanan tuhti persiljaöljy, joka on nyt se viimeinen elossa sinnittelevä kasvi mitä palstalta voi vielä käydä napsimassa tähän aikaan vuodesta.

Ehdottomasti suosittelen tätä soppaa marraskuun ruokamenuun!


IMG_0395


Sellerisoppa ja persiljaöljy


1 valkosipuli
1 iso sipuli
3 jauhoista perunaa
n. 500g selleriä 
1 l kasvislientä 
n. 1dl kermaa
sitruunan mehua
suolaa ja pippuria
kuivattuja yrttejä : 
timjamia, laakerinlehteä, basilikaa

Persiljaöljy: 

1/2 - 1 dl oliiviöljyä
Reilu nippu persiljaa 


Laita uuni 180 asteeseen. Halkaise valkosipuli kahteen osaan poikittain ja aseta puolikkaat foliopalan päälle. Lorauta päälle oliiviöljyä ja rouhaise suolaa. Kääri folio kiinni ja nosta nyytti uuniin kolmeksi vartiksi.

Kuulota pilkottu sipuli öljyssä, heitä sekaan kuoritut ja pilkotut sellerit sekä perunat. Pyöräytä hetki ja lisää kasvisliemi ( vesi + liemikuutiot ). Keittele juureksia kymmenisen minuuttia. Irroita pehmenneet valkosipulinkynnet kuorestaan ja lisää ne keittoon. Lisää myös yrtit. Anna kiehua kunnes juurekset ovat täysin pehmenneet. Nosta laakerinlehdet pois keitosta ja soseuta sauvasekoittimella pehmeäksi. 
purista sitruunasta reilusti sitruunan mehua ja kaada kerma sekaan. Sekoita, maista ja lisää pippuria sekä tarvittaessa suolaa. 

Tee perisljaöljy oliiviöljystä ja tuoreesta persiljasta sauvasekoittimella kastikkeeksi hienontaen. 


IMG_0398


Sain tuossa muutama viikko takaperin haasteen Katjalta, kiitokset siitä!

Taitaakin olla eka haaste johon tässä blogissa olen koskaan tarttunut. 
Haasteessa pitää antaa sydämiä syksylle, ja ehkä onkin oivaa näin taudin iskiessä pistää pääköppa raksuttamaan niitä positiivisempia syksyjuttuja. 

Tänä syksynä sydämiä saa:

Rakkaus! Ja eritoten siskon hääriennot! 
Masuasukki! 
Ensilumihippalot, ja kaksivuotiaan tarttuva riemu!
Lokakuussa aloitettu glögisesonki.
Kynttillät!
Koti-illat!
Syyssateessa kirmatut syyslenkit. Ja parhaat lenkkikaverit!
Unelmat, koti sellaiset ja kaikki muut. 
Onnistumiset, myhäilyn hetket. 
Hiljaisuus ja sateenropina.
Lämpimät keitot, padat ja muut muhineet murkinat!


Koska syksy alkaa jo vedellä viimeisiään en nyt haasta enää ketään sen koommin syksyisiin sydämiin. Mutta haastankin sen sijaan vinkkaamaan herkuimpia soppareseptejä kommentteina alle, jotta meidän kaikkien talven odottelu voisi olla muutaman sopan verran lämpimämpää! 

Bloggaajat voi tietenkin ottaa ja toteuttaa herkkusoppahaasteen blogissaan ja linkata siitä alle!


- Ani -


IMG_0385


tiistai 2. syyskuuta 2014

Muoviton syyskuu

IMG_9872

IMG_9863

IMG_9867


IMG_9870


Eilen pyörähti vauhtiin muoviton syyskuu.
Hetken pohdiskeltuani aihetta tajusin sen olevan lähes mahdottomuus, ainakin noin koko elämän kattavana ajatuksena. On vielä kohtalaisen helppoa olla ostamatta muovipusseja tai pakata hedelmänsä paperiin tai kangaspussukkaan. On vielä jopa suurinpiirtein hahmotettavissa miten eläisin ilman muovia kauppaostoksillani. Mutta että ihan kaikki muovit autoista, tietokoneista, pesuaineista ja muista elinpiirimme esineistä saisi pois. Sen leimaan tältä istumalta lähes mahdottomaksi.

Ajattelin kuitenkin ryhtyä tähän muovittoman syyskuun haasteeseen. Kuitenkin suosiolla pidättäytyä elintarvikeostoksiin ja keittiössä liikennöivään tavaratrafiikkiin.

Noniin, lähdetään vaikka leivistä liikkeelle. Leivät voi ostaa paperipussissa tai leipoa itse, tosin öljypullojen korkissa tiiivisteet ovat kuitenkin muovisia. No öljyttömiä leipiä sitten, tai katson tuon pienen tiivisteen sormieni läpi?

Lihan voi ostaa tiskiltä, paitsi että lihatiskin paperi on muovitettua valaisi mieheni heti kun yritin yhden elintarvikekategorian saada muovitta kaupasta kotiin. No, ei sekään nyt maata kaada, voidaan elää koko kuu ilman lihaa, eipä sitä muutoinkaan paljoa tule syötyä. Miehenhän voi sitäpaitsi lähettää kalaan, ei pistäisi hanttiin yhtään, voin kertoa.

Jatketaan sitten maitotalouspuolelle. Eipä sieltä mitään saa oikein ostettua muovitta, niin maidot, rahkat, voit, juustotkin on kaikki pakattu hyllyille somasti muotoilluin muovipakkauksin. Tuplastikin harmillisen monet. Tähän löysin heti ratkaisun ja aion hakea maidon suoraan tilalta, tampereella on tuo Ahlman ihan meidänkin lähellä. Uskoisin että saan maitoni lasipurkkiin. Toivottavasti! Maidosta teen ainakin jugurttia, sitä ilman kun en oikein osaa elää. Voisi kokeilla juustojakin.
Katsotaan mitä torstain ruokapostauksiin ilmestyy..

Syyskuu on pullollaan satokauden herkkuja, suurimman osan tuotteista saa ostettua muovitta hevipuolella. Toki on myös niitä muoveihin pakattuja kuten munakoisot, paprikat ja salaatit.
Salaateissa teen nyt kyllä pakolla poikkeuksen, koska salaatti on ihan liian tärkeä ainesosa meidän perheessä, ja palstan salaatit meni jo. Palstaa tietenkin tyhjennetään oikein huolella ja muovitta ilman muuta. Täytyy vaan miettiä tuolle muoviämpärille sijainen. Ehkä pahvilaatikko voi hoitaa roudaushomman. Yritän kyllä hevipuolella toteuttaa raskaansarjan muovittomuutta, se on kuitenkin se helpoin osasto.

Mitäs vielä, no tietenkin ne lasipurkkien muovitiivisteet. Ne voisin nyt kyllä mennä fuskaamalla läpi. Pastat ja riisit-kategoriasta toivon myös löytäväni ainakin joitain merkkejä täysin pahviin pakattuna, jopa ilman niitä muovisia kurksitusluukkuja. Saa nähdä löytyykö.

Yhtäkkiä tajusin tässä haasteessa sen kaikkein haastavimman puolen. Pakastin! Se on pullollaan mustikoita, mansikoita, viinimarjoja, ruokia. Kaikki muovirasioissa. Mihin muuhun niitä muka voisi pakata? Lisäksi aion kyllä omenat laittaa vielä pakastimen huomaan, syyskuussa.
En nyt keksi oikein ratkaisua tälle dilemmalle, onkohan tästä tehtävä jo kolmas poikkeus?
( Salaatit, tiivisteet, pakasterasiat? )

Herkut? Hyvä syy olla ostamatta. Sekin tekee varmaan hyvää.

Tällaiseen syyskuuhun ajattelin sukeltaa. Yritän pitää elintarvikepuolella muovitonta syyskuuta.
Haasteeseen saa lähteä mukaan, voidaan sitten yhdessä tuskailla tai jakaa voittofiiliksiä!
Haasteen voi myös muokata omanlaisekseen. Vältätkö kuun muovikasseja, tai ehkä lisäät siihen muoveihin pakatut einekset? Ehkä kuukausi ilman tuplapakattuja tuotteita?




Terkuin: toistaiseksi vielä haasteesta innostunut

- Ani -



ps. Facebookin puolelta lisäinfoa minua kokeneemmilta ja viissaammilta muovittomilta




IMG_9868