halpisvaatelakko ja intoa uudesta

Tiedättekö sen tunteen, kun on ihan täpinöissään jostain? Kun tuntuu, että juuri on löytänyt jotain ihan mahtavaa, josta puhkuu ja pursuaa innostusta? Tunteen kun tekee mieli jakaa löydös kaikkien vastaantulevien kanssa? Maanantaina illalla oli juuri sellainen olo. Ajelin Hämeenlinnasta kotiin ja soitin jo muutaman intopuhelun autosta ja kotiin tultua vaahtosin miehelle kaiken senkin mitä olin jo kolmatta kertaa kertomassa, ihan vaan kun en suutani saanut hiljenemään. 

Aiemmin aamulla ajellessani Hämeenlinnan verkatehtaalle, en oikein tiennyt ollakko vai eikö olla nyt innostunut, jännittynyt, väsynyt vai mitä? Auton keula posotti kohti kotimyyjien koulutustilaisuutta ja mietiskelin olinkohan nyt menossa ihan oikeaan paikkaan. Minäkö myyjä? Ja vielä sellainen joka höpöttelee naisille tuotteista kahvikupposten äärellä. Ei, että siinä missään olisi mitään väärää, mutta joskus oman itsensä kuvitteleminen johonkin uuteen rooliin tuntuu melkoisen ylitsepääsemättömän omituiselta. Myyntityötä kohtaan yleisesti minulla ei ole mitään vastaan, ja ei kai nyt kun tykkään ostaa tuotteita, niin kai niitä myydäkin saa. Tuotteiden ympärillä sitä yllättävän paljon muutenkin pyörittää elämäänsä. Se on kuitenkin se huonon ja epärehellisen myynti joka saa mielessäni voimakkaan kavahduksen joka kerta kun kuulee sanan "myyntityö". En enää kerran kokeiltuani halua ikinä myydä mitään tuotetta, mitä en sataprosenttisesti tue ja minkä esittelyä en voisi ylpeydellä tehdä.

Tieto lisää tuskaa, mutta toisaalta vapauttaa. Viimevuosien aikana olen enemmän ja enemmän alkanut mietiskellä kulutusta ja kaikkea sen ympärillä pyörivää eettistä ja ekologista. Ja mitä enemmän olen miettinyt ja ollut avoinna aiheesta tulvivalle infolle, huomaan, että en enää haluasi olla kovin kevytkenkäinen kuluttaja. Niinpä, muutama kuukausi takaperin, kun Riikka blogissaan aloitti halpisvaatelakon (tarkoittaen siis epäeettisiä ja epäekologisia vaatteita) oli minunkin ihan pakko tähän ryhtyä. Ja jes! Eihän tämä todellakaan ole ollut mitään kidutusta. On ihan älyttömän vapauttavaa kun saa ostaa paljon rajatummasta valikoimasta. Joka kerta kun innostuu voi oikeasti puhtaalla omallatunnolla innostua ja tietää tukevansa hyvää yritystä ja usein jopa upeaa pienyrittäjää nousussaan. Tulee harkittua kunnolla ostostaan kun nuttu on hieman tyyriimpi kuin kilo juustoa ja sen ansiosta voi olla tyytyväinen ja onnellinen vaatteenkantaja siinä vähemmässään kuin ikinä olisi ollut vaatepaljouden keskellä. Näin se kuulkaa on, vähemmän on enemmän, vaikka se kliseeltä kuulostaakin!

Ja nyt siihen löydökseen. Ja se löydöshän on NOSH-Organics tuotteineen.
"Halpis"vaatelakko ja Nosh eivät nyt suoranaisesti liity toisiinsa, mutta syy miksi niistä tässä samassa postauksessa vaahtoilen lienee se, että ne eivät missään määrin poissulje toisiaan.

Enhän minä nyt tietenkään sinne koulutukseen ihan vahingossa ja tuotteista tietämättömänä pöllähtänyt. Olin ihan tosissani googlettanut löytyisikö suomenmaasta hyvää designia ja rehtiä arvopohjaa edustavaa yritystä, joka vieläpä olisi myyjää vailla. Olinhan haastattelustakin selvinnyt ja siellä vakuuttanut, mutta en vaan voinut uskoa, että tuotteet olisivat ihan niin hyviä, että skeptikkoluonteenikin voisi niitä ylpeydellä suositella. No nyt kävi kuitenkin näin, ja täytyy nostaa hattua yrityksen luojille, jotka ovat vieneet yritystään huikeasti eteenpäin ja pitäneet vankasti kiinni arvopohjastaan tuotteita valmistaessaan. Huippua! Enpä ole aikoihin hiplannut niin laadukkaita puuvillakankaita kun tänään sain olla hipelöimässä.

Tästä päivästä eteenpäin minulta voi varailla kotikutsuaikoja syksylle 8.8. eteenpäin. Vinkkaa vaan kiinnostuksesta niin kerron lisää. Kokonaisuudessaankin aiheesta infoilen toki lisää myöhemmin, syksyn kamppanjoineen muineen, mutten nyt malttanut olla mainostamatta tätä, kun vielä kuohun tässä kirjoittaessani tätä vaahtoamisintoa jota miehen onneksi siirryin purkamaan tänne teille.

Mahtavaa vuoden valoisinta viikkoa, vaikkakin nyt lumisateen kera!

Palaillaan!

- Ani -