Nyt taidan uskaltaa jo sanoa, että KESÄ on täällä!! Vaikka kaveri mainitsikin päivällä todistaneensa raesadekuuron, eipä haittaa sekään, kai yksi sellainenkin kesään mahtuu.
Mies parka paahtaa töissä oli helle tai ei. Lomaan on vielä matkaa, ja sekin on typistetty kuin Pekan häntä. Onneksi toimistoonkin voi mennä shortsit päällä, voi olla edes piirun verran kesämies. Aamupäivän puistoleikit ja ikkunanpesupuuhat sai meidät kaksi kotilomalaista niin huipulle kesätuulelle, että hymyiltiin kaikelle mikä vastaan tuli. Kesä on kesä, ja silloin taitaa herätä koko pohjolankansa hereille, niin lapset kuin isommatkin. Sen verran kävi insinööriparkaa sääliksi hyvän sään nautinnosita paitsi jäämisen johdosta, että katettiin pöytä tällä kertaa kassiin, otettiin viltti kainaloon ja ohjattiin töistäpalaaja suoraa tietä sisäpihan nurmikolle. Arkipiknik on kesän kingi, se on pelastanut niin monet lomattomat kesät! Suosittelen!
Tässä kun linssin vangitsemaksi pääsi koko perhe kasvoineen kaikkineen, ajattelin kertoa vähän meidän pienestä perheestä, sitä kun ei ole vielä kunnolla tullut esiteltyä tähänastisessa blogihistoriassa.
Meitä on siis kolme, minä, mies ja poika. Näin on ollut jo kaksi ja puoli vuotta, sitä ennen meitä oli kaksi. Kaksi toistensa teinirakkautta, niin huimaa on kun kohta tulee yhteiseloa täyteenkymmenen vuotta. Kymmenen hyvää vuotta, ihan mieletöntä kun noin voi sanoa! Ei sovi sitäkään pitää itsestäänselvyytenä, sen verran on elämästä opittu. Mahtuuhan vuosiin kaikenlaista, mutta ihanaa kun sen kaiken kukkuralle saa olla rakastettu ja rakastaa sitäkin enemmän ja syvemmin kun mitä sillon alkuun. Eihän sitä tuntematonta voikkaan rakastaa, siksipä on hyvä kun kokoajan paljastuu lisää toisen sieluista syvistä. Sama pätee kyllä tuohon meidän jälkikasvuun, yhteiselo on hauska seikkailu toisen persoonan syviin syövereihin.
Me nautitaan kesästä, ystävistä, hyvästä ruoasta, lautapeleistä, piiitkistä vierailuista, mökkeilystä, automatkojen improvisaatio musiikkisessioista ja suklaasta, varsinkin iltaisin kahdestaan.
Remppaamisesta on muodostunut meidän juttu, jos ei oo projektia, niin sitä visioidaan ja siitä unelmoidaan. Kämpät on meidän juttu, etuovissa ja vastaavissa pyöritään harva se viikko laatuajan merkeissä. Hassua kuitenkin on, vaikka kotijutut on meidän juttu, ei olla koti-ihmisiä. Ei nyt antikoti-ihmisä kuitenkaan, mutta ollaan käsittämättömän paljon aina menossa. Syyksi langetettakoon huippuihmisten seura, joka vetää sosiaalisriippuvaisia puoleensa kuin lehmänlanta kärpäsiä. Toisin sanoen, nautitaan olla ihmisten ilmoilla.
Vauvan tulo muutti paljon ja toisaalta ei paljoakaan. Jotenkin se tulla tupsahti vain ja otti paikkansa. Mukanaan se toi ainakin yhden ikuisuuseripuranaiheen, toiselle kun uni on tärkeää ja toiselle valvominen on nautinto, eritoten yhteistuumin toteutettuna. Ihaninta kuitenkin tuossa tuoreimmassa jäsenessä on se kun huomaa miten se vaan niin sopii tähän meidän jatkeeksi. Miten se voikaan olla niin meidän tyyppinen? Yhtä hassahtanut ja tomera.
Ei kai tässä muuta, kun että ollaan ylpeitä omistamme! Vaikka ne välillä huuteleekin kaiken kansan kuullen äiti! äiti! mulkku! Mun solmiin talttu mulkku! Katsoppas äiti, mulkku kipittää mun kälessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti