Luukku 20 : Tulkoon joulu

Neljännen kotivankilapäivän jälkeen asunto näytti erehdyttävästi nenäliinapilvilinnalta tai ehkä myös pyykkimereltä, muttei tippaakaan siltä miltä sen kuuluisi näyttää näin muutama päivä ennen joulua. Kummasti alkoi haave siivotusta kodista rantautua mieleen. Minkä sitä haaveilleen voi? Siivota voisi, sanoi näsäviisas ääni jossakin vasemman aivolohkon perukoilla, eikä jättänyt enää emäntäänsä rauhaan. Eipä siinä sitten auttanut muu kuin tarttua imurinvarteen ja alistaa villakoirat tahtonsa alle. No, kun koneen on laittanut kerran käyntiin, turha sitä on heti sammuttaa, tietää vanhan kansan viisaus. Siivoutui kaappi, siivoutui toinen. Kotiväen iloksi laittautui arkunpäällinenkin uuteen jouluiseen uskoon. 

Yleisen järkevän ansaintalogiikan mukaan hyvästä työstä palkitaan. Niinpä matkasi hän työn päätteeksi kukkakauppaan, asetti kukan vaasiin ja istahti sohvalle. 

Ja niin oli hyvä, sanoi luoja luotuaan.

Antaa joulun tulla!