Sunnuntaina tein apuvoimineni superurakan varastonsiivon ja kirpputoritavaroiden parissa. Edellisestä urakasta onkin kulunut muutamia vuosia, ja siihen väliin on mahtunut lapsen syntymä, remonttia ja muutto. Joten arvatakin voi, ettei urakka ollut mikään pienimmän sorttinen. Huh! No, nyt se alkaa siintää loppuaan, ja olohuoneenkin lattia pilkottaa vihdoin säkkien ja laatikoiden päädyttyä kirpputorin pöydälle ja järjestäytyneesti takaisin säilöön.
Vaikkei kotona mikään suuremmin muuttunutkaan tai tavaranmäärä merkittävästi vähentynyt, on kummasti raikastunut olo kun tiedostaa varaston olevan taas mallillaan. Mies aina ihmettelee, miten se varasto sekasortoineen voi kokoajan häiritä mieltä, eihän siellä kukaan koskaan käy. Väitän kuitenkin, että varaston ollessa siisti, ajatus kulkee kevyesti ja sitä myötä koko kotikin tuntuu raikkaammalta. Ehkä se on katsojan silmissä se raikkaus, ken tietää. Täällä ainakin ollaan raikkaannuttu!
Keittiöstä tämän kerran kuvat, sinne saakka ei sentään hullunmylly yltänyt. Keittiössä kypsytellään tomaatteja koko talven läpi, kesään ei onneksi ole enää kauaa! Eihän?!
Ihana keittiö.
VastaaPoistaKiitos!! :)
PoistaSiis voi että tuo keittiön välitilanlaatta on upea! Muutenkin keittiö minun makuun. Tykkään! :)
VastaaPoistaIhana kuulla, kiitos! (:
Poista