Heräsin taannoin tajuamaan sen tosiasian, että siitä on vierähtänyt reippaasti yli kuukausi kun viimeksi läsnäoloni piipahti rautakaupassa. Mitä luultavammin tämä ei hetkauta ketään, eikä liiemmin itseänikään, mutta hetkeksi vilahti haikeus tunnemaisemani rajapinnalla. Olihan rautakauppa sentään melkein kuin toinen kotimme jonka jylhissä maisemissa kävelimme koko kesän ja syksyn lenkit viettäen parisuhteen laatuaikaa.
Rautakauppamuistelon tiimoilta päädyin esittelemään yllä nähtävän työhuoneemme valaisimen. Se kun sopii teemaan kuin nenä nenäpäivään. Lamppu on täyttä rautakauppadesignia! Löysin valaisimen Bauhausin poistokorista hintaan 15 e enkä sitä kyennyt taakseni jättämään. Ihastuin tähän yksinkertaiseen hyllynkannakkeeseen k-raudassa, ja halusin yhdistää nämä kaksi. Lamppu päätyi työhuoneeseemme, joka siis on väliseinällä lohkaistu pieni tila makuuhuoneessamme, jonka katossa ei ole lampunpaikkaa.
No, rautakauppaahan minulla nyt ei oikeasti ole kovakaan ikävä, vaikka siellä voikin kokea luovuuden hetkiä ja mahdollisuuksien kylläisyyttä. Mitä luultavimmin tämä haikeus liittyi kuitenkin remonttihaikeuteen tai ehkä jopa vieläkin ennemmin siihen ihanaan luovuudenhulluun tilaan jossa koko remonttiaikaisen elämän (varsinkin sen alkuvaiheen) saa ihminen viettää. No, oli miten oli, olen havainnut, että ensimmäiset merkit remontinjälkeisen kooman loppumisesta ovat havaittavissa. Huolestuttavaa sinänsä, koska tässä talossa se tarkoittaa sitä, että sormet syyhyävät ja työkalut pyrkivät pois laatikoistaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti