torstai 4. syyskuuta 2014

Suloinen sipuli

IMG_9620

IMG_9618


Sipulipasta

- kasvis - neljä annosta -


3 suurehkoa sipulia ( oman palstan sipuleita käytin 5kpl)
3rkl oliiviöljyä
1rkl voita
3 rkl timjamia tuoretta tai kuivattua
1 litra vettä
12,5 dl kananlientä 
350g spagettia
suolaa ja pippuria

raasta pinnalle parmesaania
tarjoile rucolan kanssa

Viipaloi ja pilko sipulit suikaleiksi. Sulata öljy ja voi padan tai kattilan pohjalle ja lisää sipulit anna sipuleiden pehmetä ja ruskistua huolella ja hitaasti. Älä siis nosta lämpötilaa liian korkealle, vaan anna sipuleiden rauhassa muhia ja saada väriä. 
Rouhi sekaan kunnon määrä suolaa ja pippuria ja lisää timjami. Tuore yrtti on aina tuore ja tuoreena paras, mutta voit oikaista tässä vaiheessa kuten minä, ja kaivaa kaapista kuivattua timjamia. 

Nosta levyn lämpöä ja kaada sekaan vesi ja kananliemi. Lisää joukkoon spagetti, ja ketiä paketin ohjeen mukainen aika. 

Nosta tarjolle ja nauti parmesaanin ja rucolan aromeista höyryävän sipulipastan kera.

Voit myös halutessasi paistaa vaikka kanafileet pastan kaveriksi. 



IMG_9617


Syksyn ruokiin kuuluu ehdottomasti pitkään haudutetut kasvisruoat. Vihannekset on ihan parhaimmillaan kun ne ovat saaneet pitkään muhia matalassa lämmössä. Kummasti niistä irtoaa jokin aisteja hivelevän syvä makuaromi. Lohturuokaa kesämuistojen ikävään ja lämmön kaipuuseen. Sipuli kuuluu aivan ehdottomasti mukaan jokaiseen pataan. Usein se kuitenkin jää suloisuudestaan huolimatta taka-alalle. Ei kuitenkaan tänään. Tänään sipuli saa valloittaa itse ihan täysin koko ruoan tärkeimmän paikan.

Tänään ei itketä sipulista vaan myhäillään sen herkullisuudesta! Alkuperäisen sipulipastan reseptin löydät täältä. On muuten blogi täynnä herkureseptejä!

Muovitta mennään edelleen, ja elämä hymyilee. Kaupassakäynti oli ihan helppoa. Vichyjä ostin verukkeella, nämä pullot menee kierrätykseen. Tosin mietin, miksi viina myydään lasipulloissa ja vichyt muovisissa, luulisi selvinpäin olevan helpompaa pitää lasipulloa varoen. Jos ei muuta niin kyllä tämä on herättänyt näkemään miten paljon ympärillä on turhaa muovia.

Miksi kaikki pitää pakata, miksi esimerkiksi joitain vaatteita pakataan muovipakkauksiin, yksittäin?
Entä lakanat? Eikö riittäisi että ne sidotaan viikkauksen jälkeen vaikka paperivyöllä kasaan? Miksi vauvan tutit pitää pakat kolmen millin paksuiseen muovikoteloon? Miksi kassalla halutaan pakata sukat, jugurttipurkit ja pakasteet erillisiin muovipusseihin? Miksi elektroniikkapaketoinnissa pitää käyttää todella paksua muovipaketointia jota asikkaat tuskailee auki kotonaan? Miksi kurkuilla on kortsut? Miksi lapsille aina tarjotaan kaikki muovilautasilta jotka on kuin kutsuttu lentämään käsistä?



- Ani -


IMG_9609



6 kommenttia:

  1. NAM! Uusia pastaideoita olenkin kaivannut, tämä menee ehdottomasti kokeiluun. Kuulostaa ihan super herkulliselta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huippu juttu, kun tuli tarpeeseen! ;) On kyllä helppo resepti kiireiseenkin päivään.

      Poista
  2. Onpa herkullisen näköistä! Turhaa muovia on kieltämättä vaikka kuinka paljon! Kaupassakin pitää välillä pariin kertaan vakuuttaa, ettei tarvitse muovipussia myöskään silloin, kun tuotteen laittaa suoraan omaan kassiin! Kurkkujen kortsut ovat kyllä perusteltuja. Sen tietää, kun on pakannut niitä 8 tai 9 vuotta ;)! Kurkun kuori on yksinkertaisesti niin ohut, että huoneenlämmössä kurkku on jo päivässä, viimeistään kahdessa ihan löysä ja huono ilman muovia, kun se haihduttaa! Suurin osa kurkusta kun on juuri vettä. Jos käy ostamassa kurkut suoraan tilalta, niin joukko samana tai korkeintaan edellisenä päivänä poimittuja kurkkuja tiukasti muovipussiin käärittynä säilyy jääkaapissa hyvin viikon, mutta eivät ilman haihtumista estävää kerrosta. Avomaankurkku säilyy paremmin ilman muovia, mutta sillä onkin paljon paksumpi kuori. Paprikoilla ja tomaateilla on myös paksut kuoret, joten ne eivät varsinaisesti muovia tarvitse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suvi infosta! Ihan mahtavaa, eipä tarvi enää kurkkujen kortsuja mulkoilla pahasti! :D

      Poista
  3. Ai niin, kokeilin tänään tuota sipulipastaa, josta tuli aivan ihanaa! Ihanan yksinkertaista ja nopeaa! Mieskin kiitteli ja suosio oli taattu, kun pääraaka-aineina oli miehen kahta ikisuosikkia, eli sipulia ja pastaa ;). Lisukkeeksi paahdoin eilen poimittuja paprikoita valkosipuliöljyssä nopeasti kuullotetun lehtikaalin ja siementen kanssa ja maistui todella hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi jee! Toi on kyllä hyvää ja helppoa!! Teijän lisuke kuulostaa tosi hyvältä! Rakastan paprikoita kypsennettynä m-mm!!

      Poista